maanantai 18. toukokuuta 2009

Näyttelymatka Piteåån 16.5.2009

Viikonloppuna suuntasimme Siron kanssa naapurimaahan Ruotsiin koiranäyttelyyn. Tuli taas todettua, että koiraihmiset ovat hulluja, kun matkaan piti lähteä jo ennen aamu neljää. Määränpäänä oli Piteån kansallinen koiranäyttely. Kisaan oli ilmoitettu 7 japanilaista, joista 5 oli narttuja. Tuomarina toimi ruotsalainen Ewa Nielsen. Suomesta matkaan oli lähtenyt Siron lisäksi Lilly (Moalitz Lilly-Rose Lee) omistajansa Maaritin mukana.

Japsit olivat kehässä ensimmäisenä ja koska kaikki nartut oli ilmoitettu avoimeen luokkaan, ne tulivat kaikki yhtä aikaa sisään. Yhden kierroksen juostuamme tuomari tuli kysymään minulta Siron kokoa. Säikähdin, että hän pitää Siroa liian suurena, koska kaikki 3 ruotsalaista narttua olivat todella pieniä Siroon verrattuna. Onneksi tuomari sitten mittasi kaikki koirat, eikä vain Siroa, kuten aluksi luulin. Valitettavasti en saanut tietää mittaustulosta, se olisi ollut kiinnostavaa kuulla. Vaikka edellisen yön unet olivat jääneet vähälle, Siro oli virtaa täynnä ja esiintyi reippaasti. Riemuksemme tuomari ohjasi meidät ykköspaikalle! Siro ja Lilly olivat ainoat, jotka saivat CK:n (sertifikaatin arvoinen), joten Sirosta tuli suoraan rotunsa paras, se sai sertifikaatin ja saavutti siten Ruotsin muotovalion arvon! Mikä parasta, suomalaiset veivät nartuissa reilun kaksoisvoiton.

Tuomari ihastui erityisesti Siron kauniiseen ilmeeseen ja turkkiin sekä näyttävään olemukseen. Miinusta tuli huonoista takaliikkeistä (Siro taas juoksi vinossa, minun moka) ja pitkänomaisesta rungosta. Lilly antoi erinomaisen vastuksen Sirolle, koska arvosteluissa ei juuri eroja ollut. Ilmeisesti Siro voitti lopulta turkin mitalla.

Koska kehä oli aikaisin aamulla ja kotimatka pitkä, emme jäänet odottamaan iltapäivän ryhmäkehiä vaan lähdimme heti palkintojen pokkaamisen jälkeen kotia kohti. Valitettavasti kamera jäi kotiin, joten palkintokuvat jäivät paikanpäällä ottamatta. Tässä kuitenkin yksi kotiparvekkeella otettu kuva Sirosta palkintoruusukkeiden kera.

Ei kommentteja: