torstai 15. heinäkuuta 2010

Kesäkuulumisia


Edellisestä blogin päivityksestä onkin päässyt vierähtämään aikaa. Tässä hieman viimeisimpiä kuulumisia.

Siro vieraili kesäkuun alussa sulhasen luona Kempeleessä ja nyt odottelemme pentuja syntyväksi elokuun ensimmäisellä viikolla. Siro kävi heinäkuun alussa eläinlääkärissä, missä tiineys varmistettiin ultralla. Kuten viimeksikin, pennut syntyvät Midanet-kennelnimelle eli Siro on siitoslainassa Mariannen kennelissä.

Kesäkuussa kävimme Rovaniemen kansainvälisessä näyttelyssä, mikä jäänee tällä erää Siron ainoaksi näyttelykäynniksi tälle vuodelle. Tulokset olivat Sirolle totuttuun tapaan upeita: Siro oli VSP ja vastaanotti CACIBin! Raskauspahoinvointi alkoi jo tuossa vaiheessa hieman vaivata, eikä Siro jaksanut esiintyä aivan edukseen. Siihen nähden tulokset olivat erinomaisia! Ylemmässä kuvassa Siro (oikealla) ja sulhanen Acita kohtaavat toisensa jälleen Rovaniemellä.

Tänä kesänä ihmiset ovat saaneet nauttia lämpimistä ja aurinkoisista ilmoista, mutta koirille säätila ei ole ollut aivan yhtä mieleinen. Frida on onneksi pudottanut muhkean talviturkkinsa ja viilettää nyt kevyessä kesämekossa. Siro puolestaan on vähintään tuplannut turkkinsa keväästä tiineyden takia. Siro tavallisesti nauttii lämmöstä täysin siemauksin. Se yleensä etsii pihalta kaikkein kuumimman paikan ja jää makoilemaan siihen. Ihmiset saavat sitten huolissaan hätyytellä auringonpalvojaa takaisin varjon puolelle. Nyt kuitenkin paksun turkin takia Sirolla on ollut helteiden aikaan todella tukalaa. Sisällä on onneksi viileämpää ja lenkit on pitänyt ajoittaa myöhäiseen iltaan.

Siro ja Frida saivat tänään uuden koirakaverin, pienen puuterihuisku Neron. Jopa arkajalka Frida koki Neron vaarattomaksi itselleen ja uskaltautui juoksuleikkeihin. Siro tyytyi toimimaan erotuomarina. Porukan vanhimpana ja arvovaltaisimpana jäsenenä se myös katsoi oikeudekseen omia Neron kaikki ihanimmat (ja äänekkäimmät) lelut itselleen. Kolmikkoa yritettiin ikuistaa filmille, mutta etenkin nuorimman elohiiren pitäminen paikallaan osoittautui erittäin vaativaksi tehtäväksi. Tuloksena vain yksi hätäinen ja epätarkka otos koko porukasta. Kuvassa vasemmalta oikealle: Frida, Siro ja Nero.

Ei kommentteja: